torstai 1. lokakuuta 2015

Tuomiop... eiku aloituspäivä lähestyy

Teknisen piirustuksen perusteet- verkkototeutuksen pilotoinnin aloituspäivä lähestyy. Vaikkakin itse toteutus on valmis, aina ensimmäinen kerta jännittää ja erityisesti siksi, että organisaatiomme tietohallinto ei ole vieläkään (vastahan sitä on keväästä asti jauhettu) antanut selvää vastausta kurssille miettimäni VOIP- ohjelmiston käytöstä. Toistaiseksi se ei ole toiminut suljettujen verkkoyhteyksien sekä servereiden rajoitettujen käyttöoikeuksien takia, mutta systeemiä on yritetty (ja yritetään edelleen) kiertää - luultavasti turhaan. Joka tapauksessa backupiksi tarjotut ohjelmat eivät mielestäni oikein sovellu toteutuksen tyyliin sillä niiden avulla ei voida täysiverisesti toteuttaa 24/7 ajatusta toteutuksen suorittamisessa. "Verkkototeutus tulisi olla suunniteltu siten, että se voidaan suorittaa ajasta ja paikasta riippumatta."- lukee verkkototeutuksen tekijän ohjeessa. Yeah right, mutta jos mikään muu ei toimi, niin kai se on sitten varasuunnitelmalla mentävä.

Toinen huolia herättävä asia lienee rautakourien luontainen bloggauskyky, sillä tehtävät kuitenkin palautetaan portfoliotyyppiseen blogiin - onneksi kuitenkin äidinkielen opettaja suostui pilotoimaan integroitua äidinkielen kurssia kyseisen verkkokurssin yhteydessä. Toivotaan, että siinä olisi motivaatiota kylliksi.
Hieman myös mietityttää, että kuinka moni pystyy suorittamaan toteutuksen toteutuksen toteutuksen hengessä elikkä siis ajasta ja paikasta riippumatta, yhteistä aloituskertaa ja verkko-ohjauksia lukuunottamatta siis. Onneksi tähänkin on backup- mietittynä, mutta toivotaan, että siihen ei tarvitse turvautua.

Edellä siis huolestuneen (verkko)-opettajan mietteitä siitä mitä kaikkea voipi mennä pieleen ensimmäisen verkkototeutuksen pilotissa, mutta siitä huolimatta tervetuloa suorittamaan Varkkovarian Teknisen piirustuksen perusteet- toteutusta!

1 kommentti:

  1. Lykkyä tykö uuteen alkuun ja kiitos kutsusta! Kiva kärpäsenä katsella, miten homma lähtee liikkeelle!
    Irmeli

    VastaaPoista

Teknisen piirustuksen perusteet- verkkototeutuksen emäblogin tarkoituksena on toimia ennen kaikkea tiedotus- ja ohjauskanavana verkkototeutusta suorttaville opiskelijoille. Kommentteihin toivotaan sellaisia kysymyksiä/vastauksia/kommetteja, joista on hyötyä toteutusta suoritettaessa tai toteutukselle pyrittäessä.