keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Startti

Eilen pidettiin allekirjoittaneen ensimmäisen verkkototeutuksen aloituskerta. Uusi tapa työskennellä, niin opettajalle kuin opiskelijoillekin, herätti hieman hämmennystä molemmissa osapuolissa, mutta usko omaan tekemiseen oli kuitenkin vahva eikä kukaan noin niin kuin kategorisesti hylännyt ajatusta. Edelleen takaraivossa kiusaa nuo VOIP- ongelmat, sillä oppilaitoksen ATK- järjestelmiin niitä ei sitten saada, mutta josko voitaisiin vuokrata kokeeksi ulkopuolinen host- palvelu pyörittämään kyseistä ohjelmaa... Idea esitettiin ensikertaa (vasta) kesäkuussa 2015, mutta niin kuin kunnallisella sektorilla yleensä, mitään ei tehdä ennnen kuin tuotos valuu lahkeessa jos melko pitkällä kohti nilkkoja.

VOIP- palvelun toimivuuden epäselvyyksistä  huolimatta kurssin työkaluiksi valikoituivat seuraavat softat:

  • Puheviestintään pääsääntöisesti on tarkoitus käyttää TeamSpeak3- nimistä ilmaisohjelmistoa. Tällä hetkellä ei ole toimivaa serveriä, joten tämän päivän ohjausaikana käytetään tilapäisesti Skypeä.
  • Etähallintaan sovittiin käytettäväksi TeamViewer 10- nimistä ohjelmistoa, mikä on niin ikään ilmainen. Ohjelmiston tarkoituksena ei ole toimia livestreamin tavoin vaan ajatuksena oli käyttää etähallintaa ongelmien ratkomiseen eikä työtapojen demoamiseen. Mikäli työohjeita tarvitaan, niin teen ne sitten tähän blogiin screenshottien kera.
  • Piirustus/suunnitteluohjelmistona toimii oppilaitoksessa käytössä oleva Autodesk Inventor Professional, minkä opiskelijat saavat ladata maksuttomasti käyttöönsä opiskelujen ajaksi rekisteröitymällä Autodeskin edcommityyn. Ohjelmistopaketti on melko suuri, joten kannattaa varata imurointiin aikaa.
  • Tehtävien palautus toteutetaan kurssin hengessä myös etänä, elikkä ne palautetaan portfolio- henkiseen blogiin. Koska suurella osalla ryhmästä oli valmiiksi Gmail- tunnukset, niin luontevaksi blogialustaksi valikoitui siis Blogger. Sovittiin myös, että laitan linkin tähän "Emäblogiin" verkkototeutuksen Digitaaliset oppimisympäristöt pudotusvalikon alle.

Eiköhän tässä taas ollut kaikki tärkeimmät, jos jotain jäi puuttumaan, niin kyllä pojat sitten muistuttavat.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Teknisen piirustuksen perusteet- verkkototeutuksen emäblogin tarkoituksena on toimia ennen kaikkea tiedotus- ja ohjauskanavana verkkototeutusta suorttaville opiskelijoille. Kommentteihin toivotaan sellaisia kysymyksiä/vastauksia/kommetteja, joista on hyötyä toteutusta suoritettaessa tai toteutukselle pyrittäessä.